keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Iso kiitos

Eilen olikin sitten sellainen päivä, että Juulin isomummo oli viimeistä kertaa hoitamassa neitokaista. Tai ei voi sanoa että viimeinen kerta, mutta periaatteessa kyllä. Juuli lähteekin perjantaina poikkeuksellisesti isälleen ja on siellä viikon. Ja kun tyttö palaa reissusta niin olisi tarkoitus aloittaa taulumäen päiväkodissa. Olen SUURESTI KIITOLLINEN Sirkalle kaikesta avusta jota olen häneltä saanut  ♥ Tietenkin me jatketaan yhteyden pitoa ihan normaalisti ja Juuli tulee olemaan hänellä hoidossa silloin tällöin. Halusinkin kiittää Sirkkaa ja ostin hänelle pienen lahjan.


Hirmu kiva oli kun pääsin pitkästä aikaa jo viideltä töistä, niin oli illalla enemmän aikaa olla Juulin kanssa. Kaverikin kävi illalla kahvilla pyörähtämässä ja vaihtamassa kuulumisia.

Sitten päätin tehdä salaattia jonka ohjeen olin löytänyt eräästä blogista. Ja pakko sanoa, en oo YHTÄ HYVÄÄ salaattia ennen kyllä syöny ! Namms.


Jäävuorisalaattia
Kurkkua
Tomaattia
Maissia
Jauhelihaa 
Paprikamaustetta
Grillausmaustetta
Pirkan Dip Mix maustepussi
+
Raejuustoa

Ja kyllä lähti nälkä !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti