tiistai 5. maaliskuuta 2013

Päivä siskon luona ♥

Minulla oli tänään vapaapäivä ja mitenkäs sen voisi paremmin viettää kuin suuntaamalla siskon ja tämän poikaystävän luokse Kuopioon. Näkisin samalla uuden asunnon ja olisi kiva vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. SEKÄ PÄÄSISIN EKAA KERTAA IKEAAN ! 
Heräsin aamulla hyvissä ajoin ja odottelin Hekua että tämä veisi minut porttiin josta nappaisisin äidin auton että pääsen Kuopioon. Elämäni ensimmäistä kertaa ajaisin sinne yksin. Kyllä alkuun hirvitti että löydänköhän perille ollenkaan, vaikka navigaattori olikin apuna. Mutta en luota sellaisiin vehkeisiin. Sisko onneksi puhelin välityksellä antoi perillä Kuopiossa viime hetken ajo-ohjeita.

Oikein kiva asunto siskolla ja Janilla oli. Itse kun olen tottunu asumaan tälläisessä 60neliöisessä asunnossa tuskin osaisin asua reilun 40neliön kokoisessa kämpässä. Juotiin kahvit (toin muuten ihan perus tuparilahjan, kahvipaketin) ja lähdettiin sitten suuntaamaan Ikeaan. 

Ja voi että. Mä olin niin pyörällä päästäni etten tiiä minne olisin katsellu. Olin astunut taivaaseen. Huonekalutaivaaseen. Meillä meni pelkästään yläkerran läpi kävelemiseen yli 1½h. Ja sit päästiinkin vasta itse asiaan kun suunnattiin alakertaan. Mulla oli ostoslista mukana ja puolet sain hommattua mutta kaikkea mieleistä ei löytynyt joten täytyy katsella täältä kyläpahasen kaupoista.

Tälläiset tarttui mukaan :

Yöpöytä

Olohuoneeseen verhot

Karvamatto olohuoneeseen

Pussilakana + tyynyliina

Suihkuverho

Lamppu yöpöydälle

Kattiloita moneen lähtöön


12 kpl laseja

Väreistä poiketen tummanharmaat

Rankan shoppailun päätteeksi oltiin kaavailtu että mennään subille syömään mutta jonot oli niin kauheet että päätettiin mennä yläkerrassa olevaan Daddys Dinner paikkaan. Jokainen söi omaan makuunsa soveltuvan hampurilais annoksen.
Sit kierreltiin matkuksessa ja mä kokeilin muutamia kenkiä joita ei kuitenkaa ottanu. Ei vaan enää jaksanu alkaa kokeilee mitään vaatteita. Väsytti niin paljon ja oli ällö olo kun oli syönyt niin paljon.
Sit vielä siskon ja Janin kautta kotia kohti. Lisään vielä tähän että oli ihana nähdä Nooraa pitkästä aikaa. ♥

Ja vihdoinkin sit sain otettua itteeni niskasta kiinni ja raahauduin salille. Oli taukoa vähän kun tulin kipeeks eikä huono vointi meinannu parantua millään. Ja jotenkin oli taas niin helppo vaan jäädä kotiin. Ja kyllä sen sit huomas. Vähään aikaan kun ei ollu käyny niin meinas hankalaa olla. Toivottavasti mä saisin nyt viimeisen lääkekuurin tähän tautiin ja pääsisin taas reenailee hyvillä mielin. 

Ja jos joku haluaa tulla kokoomaan tuon yöpyödän niin saa tulla !

6 kommenttia:

  1. Etköhän sä saa vikiteltyä jonkun varatun miehen kokoomaan sun yöpöytäs :)

    VastaaPoista
  2. Jospa mä jätän noi hommat muille ja pyydän ihan äitiä auttamaan. :) Jos sinulla on jotain mielenpäällä niin tule vetää hihasta ja keskustellaan ihan kasvotusten. :)

    VastaaPoista
  3. Ei mulla mitään mielenpäällä ole :) kommentointihan on sallittua? Ja tiedät itsekkin että olet ollut/olet/yrität olla toisena naisena välillä väkisin, joten ajattelin että eiköhän sieltä kautta apua heru jos ei muualta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä kommentointi on sallittua. :) Ja kyllä tiedän millaista on olla ns. varalla mutta silloin oli tilanne kyllä sellainen että kukaan ei seurustellut kenenkään kanssa. :)

      Poista
  4. Ainahan sä voit väittää ja sanoa mitä haluat julkisesti mutta etköhän se tiedä siellä sisimmäs mitenkä ne asiat on oikeasti menneet.
    Kannattais varmaan vaan joskus miettiä kenelle kaikille sitä mieli pahaa aiheutat teoillas. Ei sulla ole varaa haukkua muiden käytöstä kun omasi on aivan yhtä paska ja selkään puukottava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän on nyt sellainen tilanne että tiedän tehneeni vääriä asioita, ja olen niistä anteeksi pyytänyt ja asioita selvittänyt. :) Taidanmpahan nyt tietää ketä asia noin kovasti vaivaa. :) Mutta jos sulla on jotain lisää sanottavaa mulle niin tuu mieluummi juttelee kasvotusten, arvostaisin sitä vähä enemmä ku täällä lässyttämistä ! :)

      Poista