perjantai 22. helmikuuta 2013

Tarhaan tutustuminen ja vapaa viikonloppu

Tänään meillä olikin tutustuminen tuonne Taulumäen päiväkotiin. Minä heräsin jo seitsemän aikaan ja annoin Juulin jäähä vielä nukkumaan siksi aikaa että juon aamukahvin ja tein aamuhommat. Neiti heräsikin sitten puoli kaheksan aikaan.

Lähdettiin käppäilee puol yheksän jälkeen ja oltiinki juuri ja juuri ajoissa. Hetken päiväkodin pihalla mietin että minnekkähän sitä pitäs suunnata, mutta seuraamalla mitä ulko-ovissa luki, löysin taaperoiden oven ja Anna olikin meitä siellä vastassa, onneksi oli, niin pystyi häneltä vähän kysymään neuvoja. :)
Siinä kun saatiin ulkovaatteet otettua päältä niin eräs hoitotätikin tuli siihen ja lähdettiin taaperoiden tiloihin. Kyllä oli Juulilla paljon ihmeteltävää ja katseltavaa. Aluksi neiti ois halunnu olla vaan äidin kanssa eikä meinannut uskaltaa mennä leikkimään muiden lasten kanssa mutta lopulta kiinnostus vei voiton ja tyttö jäi hyvillä mielin leikkimään ja minä sain täytellä papereita muun henkilökunnan kanssa.

Käytiin sitten kiertelemässä ja tutustumassa paikkoihin. Juulille oli varattu jo nimellä kaapeista omat tilat, voii. 
Nyt minun on vaan myönnettävä että Juuli on aloittamassa hoitopaikassa ja tulee varmasti pärjäämään oikein hyvin siellä. Minua vaan jännitti toooosi paljon tuo vierailu enkä varmasti ole ainut äiti joka on tällein tuntenut. Nyt vaan täytyy olla stressaamatta turhaan. Muutama viikko vielä, niin sitten se alkaisi.

Sitten muita juttuja. Juuli lähteekin tänään isänsä luokse viikonlopuksi ja mullakin on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu töistä. Tätä on ootettu, saa nähdä kavereita ja tehdä omia juttuja. Eniten aion kuitenkin levätä ! 

Hauskaa viikonloppua !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti