perjantai 25. tammikuuta 2013

Pikakelaus

Tää viikko mennyt saman tutun kaavan mukaan. Maanantaina oltiin ihan vaan kotona ja kävin illalla siskon kanssa bodycompatissa. Ja pakko sanoa että ensiksi kauhistuin kuin sain kuulla millaista se on. Mutta näin jälkikäteen, myönnän, tykkäsin kovasti. Kunhan vaan seuraavilla kerroilla pääsen enemmän mukaan liikesarjoihin, toi eka kerta meni vähän enemmä siihe että katsoin mitä muut teki ja yritin tehdä perässä. 

Tiistaina Juulilla oli 9.00 aika hammaslääkäriin ensimmäistä kertaa. Minua taisi jännittää enemmän kuin Juulia itseään. Mutta hyvin meni, tyttö oli tosi reipas eikä pelänny hammashoitajaa. Saipahan valita mukaan uuden hammasharjan ja tahnan. Sit mä suuntasinkin puoli yhdeksi töihin. Alunperin piti olla "vapaa" päivä mutta töissä oli ihmisiä jäänyt saikulle niin minut hälytettiin sitten hätiin. 

Keskiviikkona tyttö oli isällään illalla muutaman tunnin ja mä siivoilin. Kyllähä täällä alko näyttää vähä kauheelle, edellisen kerran olin kerennyt/jaksanut siivota perjantaina. Mutta olipas kiva kun koti tuli puhtaaksi. Illalla kun neiti tuli kotiin ja pääsi leikkimisen riemuun täällä näytti aivan samalta kuin ennen siivousta. Mutta olipahan muutama kissankarva ainakin vähemmän lattioilla.

Torstaina me oltiin koko päivä Sirkan luona. 

Tänään mulla alkoikin työt kahentoista aikaan ja Juuli meni Sirkan luokse päiväksi. On Samunkin sit helpompi hakea tyttö sieltä. Töissäkin meni oikein kivasti, pääsin tekemään pitsoja aika paljon. Ja kaikki onnistui. Nyt kello näyttää jo puolta kymmentä ja pakko on mennä nukkumaan että jaksaa herätä aamulla aikaseen töihin. Eikun palaamisiin !

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi sinulla! Missä olet töissä?

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia ! Blogin ulkoasuun en oo tyytyväinen, pitää joku kerta ihan ajan kanssa laitella tätä. :) Tuolta Warkauden portista minut löytää.

    VastaaPoista