lauantai 19. tammikuuta 2013

Juulin synttärit

Tänään sitten hieman juhlittiin neitokaisen synttäreitä. Juulihan oikeasti täytti 2-vuotta 11.1 mutta kyseinen päivä sattui Samun viikonloppu vuorolle joten he juhlivat siellä omalla porukallaan ja nyt kun tyttö oli minun luonani ja minulla sattui olemaan vapaapäivä töistä niin halusin järjestää pieni muotoiset juhlat. 

SYNTTÄRISANKARI <3
Sirkka käväisi aamusella ennen tytön päiväunille menoa. Juulin nukkuessa Jenna ja Teemu tulivat ja kerkesivät kuitenkin nähdä synttärisankarin tämän herättyä ennenkuin joutuivat lähtemään. Juuli oli vähän mökömökö herättyään. Ei paljoo hymyä herunu. 
Sitten tulivatkin isäni, Kerttu, enoni, Satu sekä siskoni ja Jani. Hyvin teki tälle porukalle mun syömiset kaupan, isäkin otti oikein uusinta kierroksen kun jutustelu Artun kanssa kävi kuumana. :D Pian tulikin Helena ja voi sitä ilonmäärää kun Juuli avas kummitädiltä saadun lahjapaketin. Oli neiti niin innoissaan että lahja lenti lattialle, onneks ei ollu särkyvää. :D
Illan viimeiset vieraat olivatkin sitten Senja ja äitini.

Oikein onnistunut päivä kaikinpuolin. Vipinää ja vilskettä riitti, sekä kiukkuilua ja naurua.







Ja Juuli sai tosi kivoja lahjoja. 








+ rahaa ja minulta saadun pöydän ja tuolit. 
Koko päivän ajan oli neiti riehunut niin paljon joten unta ei tarvinnut kauaa hakea. Joten eikun öitä !


2 kommenttia:

  1. Osaako Juuli käydä jo potalla? :) Larin 15.1 2-vuotta täyttänyt tyttö varmaan osaa (ain silloin tällöin käy mielellään isoveljen perässä), mutta kuitenkin viihtyy paremmin vaipoissa eikä suostu helposti potalle :D

    VastaaPoista
  2. No osaa aika hyvin, kyllä on silti vaipat vielä käytössä ja haaveena olisi että kesän jälkeen ei tarviaisi enää käyttää. :) Kyllä me pitkin päivää siellä potalla rampataan ja useimmiten onnistuu ja välilä sit taas ei. :D

    VastaaPoista