torstai 11. huhtikuuta 2013

Touhuiluja

Kukkeliskuu ! Mä oon ollu nyt kolmatta päivää vappaalla ja näihin vapaapäiviin on mahtunu vaikka jos mitä toimintaa. Huomenna ois töihin paluu välivuoron merkeissä. Maanantaina olin tosiaan vielä töissä ja neiti oli päivähoidossa. Hyvinhän siellä oli taas menny, niinkuin aina ennenkin. Tiistaina suunnattiin sitten aamuisella Sirkan luokse savontielle ja oltiin siellä iltaan asti. Aurinko mollotti pilvettömältä taivaalta ja oli yllättävän lämmintä ! 



Ja tässä neiti näyttää mallia kuinka sitä tuuttia syömään oikeaoppisesti.



Keskiviikkona sit siivoiltiin yhdessä ja vaihdettiin olohuoneessa järjestystä. Nyt tytöllä on tuollainen oma leikkinurkkaus. Muutenkin tää näyttää nyt paljon tilavammalta ja onkin sitä. Tehtiin myös lindströminpihvejä, alusta asti ite. Ihan hyviä tuli, hieman ois mausteita saanu olla enemmä mutta ainaki Juulille maistu ! 

Lähdettiin sitten kuuden jälkeen pitkästä aikaa Jennan kanssa lenkille. Kierrettiin sama lenkki mitä käppäiltiin aina syksyllä ja parannettiin muutamilla minuuteilla aikaamme ! Vau. Pikkujuttu mutta silti niin iso. Kohta me jo juostaan se matka.



Tänään aamupalan jälkeen suunnattiin neidin kanssa pihalle. Käytiin siivoomassa varastoa hieman ja laitetti tavaroita parempaa järjestykseen. Sitten tehtiin lumikakkuja pihalla. 




Ja leikkien päätteeksi Juuli päätti alkaa ottaa aurinkoo. ♥


Nyt neiti nukkuu päiväunia ja mä odottelen Sirkkaa tähän niin pääsen sit kattelee itselleni lenkkeilykenkiä. Illasta suunnataan sit Mikan ja Hannan luokse. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti