keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kukkuluuruu

Viikonloppu menikin töissä ollessa. Oikeasti neidin olisi pitänyt olla isänsä luona mutta oltiin vaihdettu viikonloppuja aiemmin niin että minä pitäisin nytten koska Samulla oli menoja eikä olisi kerennyt olla Juulin kanssa. 
Ostin Juulille lauantaina ennen töideni alkua nahkatavara liikkeestä repun, jonne voi sitten laittaa varavaatteet ym. kun ollaan hoitoon menossa. Ja neiti ihastui silminnähden äidin ylläriin. ♥ Ja pitihän sinne sitten heti laittaa vaatteet valmiiksi.



Maanantaina neiti suuntasi mummoni luokse yökyläilemään, mummoni pyynnöstä. Mulla oli muutenkin tarkoituksena tehdä sinä päivänä suursiivousta ja vihdoinkin aloittaa ikkunoiden pesu. Niin tämä yökyläily kävi paremmin kuin hyvin. Ja sain minäkin vähän omaa aikaa. Siivoiltiin siinä yhdessä tytön kanssa vaatehuonetta, Juuli pyyhki pölyjä ja järjesteli omia vaatteitaan. ♥ Mummo tuli sitten ennen päikkäreitä hakemaan neidin.
Viiden maissa iski kamala nälkä kun en ollu oikein muistanu syödä kun niin keskittyneesti siivosin. Kaverini tuli mua sit hakemaan ja käytiin mäkkäristä hakee hieman evästä. Pyörittiin hetki kaupungilla  ja illalla katsottiin nälkäpeli - elokuva. Siihen ei vaan kyllästy, yks parhaimmista elokuvista joita oon katsonut.

Tiistaina aloitin aamuni lenkittämällä äitini kolme koiraa. Sanon vaan, että olipahan homma ! Onneks käytin ne heti herättyäni niin kerkesin sateen alta pois. 
Mulla oli 12.30 aika Lähi Tapiolaan ja lähdin ennen kahtatoista liikenteeseen että kerkeisin hakea Mörrille kiipeilytelineen käärmeniemestä. Pakko sanoa että se on kyllä aika hienoa aluetta.. Kattelin vaan ihastuneena niitä taloja kun samalla etsin oikeaa osoitetta. Kiipeilytelineen napattuani kyytiin ja Tapiolassa asioituani lähdin kotiin hetkeksi syömään. Muutaman näkkärin mussutettuani lähdin kauppaan ja samalla reissulla hain Juulille keppihevosen. Vitsi että se on söpö ja siitä kuuluu vielä äänetkin ! 


Sitten eikun ikkunan pesuun. En ees muistanutkaan mitenkä ärsyttävää puuhaa se on. Mutta nyt on ainakin puhtaat ikkunat ja niistä näkee läpi. Ja uudet kivat verhot.


Ja sama homma olkkarissa.


Makuuhuoneelle en oo jaksanu vielä silloin tehdä mitään. Ihan tarpeeks oli hommaa tuossa ikkunan pesussa ja verhojen silittämisessä.

Joskus kahdeksan aikaan mummo toi sitten Juulin. Ei ois kuulemma halunnut lähteä kottii ollenkaan, niin kivaa mummon luona oli. :) Kummitätini oli käynyt myös mummoni luona ja tuonut Juulille mekon ja vappuhuiskan, kiitoksia vaan hänelle.

Iltasella sitten koottiin toi kissan kiipeilyteline, tai siis Jallu kokosi ja me Juulin kanssa katsottiin vierestä. Juuli kyllä yritti parhaansa mukaan auttaa mutta oli oikeasti oli kyllä vaan tiellä. :D Ja Mörri rakastui tuohon hökkeliinsä ! Ei ollut onneks turha ostos. 




Tänään on mulla sitten vielä vapaata. Kunhan Juuli herää päikkäreiltä lähdetään käymään Lillin luona ensimmäistä kertaa. Pääsee Juulikin leikkimään kahden muksun kanssa. Siitä ehkä lisää myöhemmin. Nyt mä katson muutamat salkkarit. :)

6 kommenttia:

  1. Kivalta kuullostaa. :)
    Kukas tämä jallu on?

    VastaaPoista
  2. Tutustuin Jalluun vajaa kaksi kuukautta sitten ja hänestä on tullut minulle lyhyessä ajassa tosi tärkeä ystävä ja tukipilari. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, sehän kiva juttu :) Ja kiva kun saat apua tälläisiin "miehisiin" juttuihinkin. :)

      Poista
    2. Joo, etenkin kun olen aika poropeukalo kaikessa mikä liittyy kokoamiseen. :D

      Poista
  3. Kiva ois saaha sellanen 'minä ja kaverit' tyyppinen julkaisu. Kertoisit lähimmistä kavereistasi, kuinka olette tutustuneet yms.
    Ihana blogi sinulla, hyvää kevään jatkoa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, minäpäs voisin tehdä sellaisen tässä jokupäivä ! :) Ja kiva kuulla että pidät blogistani, aina en hirmu aktiivisesti täällä kirjoittele, enemmänkin haluaisin mutta aina ei aika vaan riitä. Sinulle samoin mukavaa kevättä ! :)

      Poista