tiistai 25. joulukuuta 2012

Minun erilainen jouluni

Elikkäs, Juuli lähti isälleen aaton aattona ja tulee kotiin tänään joulupäivänä. Juuli seisoi vaatteet päällään eteisessä valmiina lähtöön, kunnes lähtikin juoksemaan minua kohti ja sano "äiti, hyvää joulua". Siinä vaiheessa multa pääsi itku. Tuntu niin pahalle ettei saanu olla tytön kanssa tätä joulua mutta onneksi ensivuonna tyttö on sitten minun luonani ja aion järjestää niin ihanan joulun kuin vaan mahdollista. <3 
Juulin lähdettyä sisko ja Jani käytti mua kaupassa joka oli yllättäen aivan täynnä ihmisiä. Hyh. Kotiinpäästyä sit pikainen joulusiivous ja hieman tunnelmaa kynttilöillä. 



Sit vaan odottelua että Heltzu tulisi illalla käymään. Jenna ja Teemukin poikkes iltasella täällä käymässä ja vaihdettiin lahjat. Äitinikin toi suklaarasian. Saa illalla mussuttaa sit suklaata. Innostuin myös koristelemaan edellis iltana paistamani piparit.


Heltsu tuli sit puol kymmenen maissa hirmusten lahjakassien kanssa, harmi vaan isoin lahja on kyllä Juulille. :D Meillä oli sit tarkoituksena nähdä Mikkoa, johon tutustuttiin siis silloin siellä Ayia Napan reissulla. Hänen sukulaisiaan asuu varkaudessa ja Mikko tuli jouluksi tänne niin se oli sit oiva tilaisuus nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Pakko myöntää, mua itseeni hieman jännitti nähdä Mikkoa koska mietin vaan sitä että onko hän samanlainen kuin mitä oli sillä reissulla, mukava, ulospäinsuuntautuva ja helposti lähestyttävä ja jolle on helppo puhua. Mutta autoon astui sisään aivan sama henkilö johon aikoinaan tutustui, tosi kiva juttu ! Matkamme jatkui nekkariin ja siellä me oltiin sit ihan pilkkuun asti. Sieltä suunnattiin zoneen jossa taidettiin olla johonkin kolmeen asti. AIVAN MAHTAVA ILTA hyvässä seurassa. Sai muistella ulkomaanreissua ja muutenkin pystyi puhumaan ihan kaikesta. Seuraavaks onkin sit mun ja Heltsun vuoro mennä pääkaupunkiseudulla käymään. Kotiin päästyäni nukahin kuin tukki. 

Jouluaattona heräsin suhtkoht ajoissa kun Samu tuli hakemaan Juulin tonttulakkia. Loppupäivän minä sit vaan mussutin suklaata ja katsoin elokuvia. Totaalisen masentava päivä. Ei niinku mitään positiivista, paitsi ystäviltä saatujen lahjojen avaaminen. <3
Tältä näytti mun lahjakasa.


Ja lahjoista sitten paljastui seuraavaa :




+ alkon lahjapussukasta löytyi glögiä, sit sain uuden pyykinkuivaustelineen kun Mörri oli hajottanu vanhan, pätkis suklaata, perussuklaata, sukkia, legginsit ja rahaa jotka menivät suoraan mätkyihin, vaikka sillekki rahalle ois todellaki ollu muuta käyttöä.
Illalla vielä värjäsin hiuksia huiman leffamaratonin päätteeksi ja onnistui värjäys oikein kivasti.

Joulupäivänä kello oli soimassa kymmeneltä että oon sit valmiina kun Sirkka tulee hakee mua hänen luokseen syömään ja viettämään aikaa. Samukin toi Juulin kahdentoista maissa ja voi sitä tunnetta kun tyttö syöksyy syliin ja halaa kovasti. ♥ 
Sirkka oli tehny ihania herkkuruokia, saatiin tytön kanssa syödä mahat täyteen.



Sirkka laittoi sitten tyttösen päiväunille ja kolmen maissa tuli Sirkan poika ja tämän poika myös syömään jouluruokaa. Neidin herättyä avattiin sit hieman lahjoja. 



Ja näistä paketeista paljastui tälläiset tavarat :


Juotiin siinä sit päiväkahvit ja tyttö leikki uusilla leluilla. Kovasti tykästyi tuohon piirrustus tauluun.


Juuli oli saanut myös kummeiltaan tälläisiä vaatteita :





+ sukat sai. Ja tietenkin kaikki muut lahjat jotka tyttö sai isältään ja tämän perheeltä. Syötiin siinä sitten vielä iltaruoka ja kuuden jälestä Sirkka lähti viemään meitä kotiin. Avattiin tässä kotona sit viimeisetkin lahjat ja voi että sitä ilon määrää kun tyttö avasi isoimman lahjapaketin.






Sellainen oli minun jouluni.

4 kommenttia:

  1. Miksi et viettänyt jouluasi esim. vanhempiesi luona? eihän kukaan joulua yksin vietä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On syitä miksi en voinut olla isäni luona ja äitini oli töissä, toisaalta olisin voinut kyllä käydä äidin luona pyörähtämässä illalla mutta oli siinä vaiheessa jo niin masis fiilis ettei huvittanut edes lähteä minnekkään. Ensi jouluna sit. :)

      Poista
    2. :( No mutta kiva jos ensi joulu jo on parempi :)

      Poista
    3. Se tulee varmasti olemaan. :)

      Poista