tiistai 6. marraskuuta 2012

Pitkästä aikaa

Viime postauksesta on kerennyt taas vierähtää muutama tovi. Monena iltana oon avannut blogin ja alkanut kirjoittaa mutta se on sit jäänyt. Tästä postauksesta tuleekin varmaan aika sekasikiö kun kerron asioista joiden tapahtuma aikoja en muista enään.

Viime viikolla kun kuukausi vaihtui marraskuuksi annoin itselleni luvan laittaa kotia joulukuntoon sen verran kun siihen on mahdollisuus. Kaivoin kaappien kätköistä "joululaatikon" joka sisälti kaikenlaista jouluista tilpehööriä. Nyt koti näyttää hieman jouluisemmalta. 







Kaverini Noora myös kävi vierailemassa meillä ensimmäistä kertaa. Noora vaikuttaa hirmu mukavalta tytöltä, täytyy alkaa useammin pitämään yhteyttä hänen kanssaan. :) Ostin Nooralta tälläisen mekon.


Juuli oli viikonlopun sitten isällään. Perjantaina minun luonani vietettiin kavereiden kanssa iltaa hyvässä seurassa. Kiva oli pitkästä aikaa kun siskokin oli messissä ! <3






Juuli tuli sunnuntaina sitten kotiin. Ei puuhailtu sen kummempia illan aikana. 

Maanantaina olikin sitten taas suursiivouksen vuoro. EI OIS OIKEE napannu mutta alkoi olemaan taas aika sotkuista niin Juulin avustuksella sain homman hoidettua kotiin. ♥ Siskoni ja Jani tulivat iltasella kylään ja äitinikin piipahti myöhemmin.

Tänään aamusella yläasteen aikainen vanha ystäväni Tanja tuli vierailulle, oli kiva nähä PITKÄSTÄ aikaa ja muistella menneitä. :) Juuli nukahti päikkäreille vasta kolmen aikaan kun herättiin aamusella niin myöhään. Semi tuli myös moikkamaan meitä. Tämä päivä on hyvä päivä, täynnä ystäviä ! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti