lauantai 21. joulukuuta 2013

Hieman rauhoittumista kiireen keskellä

Torstaina ja perjantaina olin vapaalla. Mutta jostain kumman syystä olin tunkenut kummankin päivän täyteen kaikkea mahdollista ohjelmaa. Miljoona asiaa, jotka oli tekemättä ja kaikki kaveritkin joita on pitänyt nähdä enkä ole aikaisemmin kerennyt näkemään. Tuntuu että vapaa päivinä oli kiireisempää kuin tavallisena työpäivänä. 

Torstaina vein päivällä Juulin Sirkan luokse koska minulla oli tarkoituksena käydä kaupungilla hoitamassa juoksevia asioita ja olin päättänyt tehdä viimeiset lahjaostokset. Tapiolassa hoidin ensin kaikki vakuutusasiat kuntoon, sit hieman kelalla asiointia ja kävin myös ladylinella tekemässä uuden sopimuksen seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Puoli yhdeltä olikin kampaaja ja annoin samalla Senjalle joululahjan. Ihanaa kun on tukka taas askeleen pidemmällä tässä prosessissa. 
Sit eikun lahjaostoksille ja myöhemmin Sirkan luokse ja siellä oltiin iltaan asti.

Perjantaina aamulla herättiin jo seitsemän aikaan ja lähdettiin yhdeksän maissa ajelemaan pieksänmäelle Kristan ja hänen poikansa Kasperin luokse. Ollaan aika paljon oltu facebookin kautta yhteyksissä ja mielessä on ollut että olisi kiva nähdä ihan kasvotusten. Nyt sitten vihdoin ja viimein sain aikaiseksi lähteä sinne ja oli kyllä kiva käydä, täytyy mennä toistekkin ! Hieman kurja keli oli ajaa kun lunta pyrytti niin kovasti mutta onneksi takaisin tullessa lumisadetta ei ollut. Tultiin päikkäreille takaisin tänne kotiin ja sit neidin herättyä unilta suunnattiin Annan ja Eevin kanssa puistoon leikkimään. Lapsilla oli taas hauskaa ja oli rentouttavaa saada puhua Annalle mietä painavista asioista. Kiva että siinäkin on ihminen joka ymmärtää. :)

Sit pirkkahallin kautta kotiin ruuan laittoon ja pian tulikin Helena ja Rony kyläilemään ja tuomaan joululahjoja. Oli tooooosi ihana nähdä Heltzua pitkästä aikaa ! ♥ 
Isukki ja Kerttu tuli myös pyörähtämään uutta asuntoa katsomaan ja lahjoja tuomaan. Tyttöset iloisesti leikkivät tuolla Juulin omassa huoneessa joka on aika iso juttu tuolle tytölle. On niin ihana nähdä miten iloinen Juuli on kun on nyt oma huone. ♥

Tänään menin töihin puoli kymmenelle. Päivä oli aika kiireinen mutta sen ansiosta seitsemän tunnin työpäivä sujui nopeasti kun oli koko ajan hommaa. Hain Juulin viiden maissa hoidosta ja tultiin kotiin. Olin päättänyt että tänä iltana ollaan vaan kotona eikä stressata mistään ylimääräisestä. Tehtiin yhdessä joulutorttuja. (Juuli ei halunnut omiinsa hilloa joten ne oli aika veikeen näkösiä). Ville tuli myös pyörähtämään kahvilla ja yritti saada seinähyllyjä paikalleen mutta tuloksetta, ensin vika oli porakoneessa ja nytten sittenkin terissä. Noita hyllyjä on kohta viikon ajan yritetty saada seinälle mutta jospa ne olisi paikoillaan viimeistään ensi vuonna. :D
Koristeltiin myös joulukuusi. Oli tytön ilme näkemisen arvoinen kun sammutettiin olohuoneen valot ja laitettiin kuusen valot päälle. Hieman joulua meillekkin.


Tälläistä meille kuuluu. Huomenna olisi vielä töitä ja sitten kaksi vapaata ja mikä parasta, saan olla joulun Juulin kanssa. ! ♥

8 kommenttia:

  1. Ihana kuusi ♥♥ :)

    VastaaPoista
  2. Missä päiväkodissa Juuli on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulumäen päiväkodissa joka on tarkoitettu vuorotyöläisten lapsille. :)

      Poista
  3. Miks kerrot noin yksityiskohtaisia asioita? Eikö yhtään pelota lapsesi puolesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän puhua sellaisista asioista jotka omasta mielestäni sisällöltään sellaisia että niistä voi puhua. On paljon asioita joita en jaa koska en näe syytä niistä puhua täällä. Tietyt asiat on mistä voi puhua ja toiset taas mistä ei, itse päätän mistä kerron. :)

      Poista
  4. Hyvää joulua vähän myöhässä. Toivoo entinen ystävä.

    VastaaPoista